perjantai 2. joulukuuta 2016

Hornet Lockheed Martinin F-35 hankinta toisi veronmaksajille valtavan laskun

Suomeen ollaan hankkimassa noin 60 suuruinen hävittäjälaivue vanhentuvien hornetien tilalle. Todennäköisin vaihtoehto tuntuu olevan Hornet Lockheed Martinin F-35. Se on monitoimihävittäjistä kallein ja häiveominaisuuksiltaan kehittynein. Asetehdas itse kutsuu sitä viidennen sukupolven hävittäjäksi.

Vuonna 2014 JSF-hankkeen johtaja ilmoitti yksittäisen F-35:n kustannukseksi 54 miljoonaa euroa (kun tuotanto pääsee vauhtiin). Riippumattomat asiantuntijalähteet ovat esittäneet huomattavasti korkeampiakin hinta-arvioita; Congressional Research Service arvioi yhden koneen hinnaksi noin 77,5–105,5 miljoonaa dollaria puolustushaarakohtaisesta koneversiosta riippuen arvioiduilla toimitusmäärillä. Tämä ei ole edes korkein esitetty hinta-arvio…

Laskusta tulisi veronmaksajille valtava. Norjan puolustusministeriön antamien lukujen mukaan 64:n hävittäjän 30 vuoden elinkaarihinta olisi noin 30 miljardia euroa. Kanada on myös haaveillut vaihtavansa omat hornetinsa F-35-hävittäjiin. Siellä laskelmat on tehty 65 koneen pohjalta. Hallituksen alainen, Kansallinen hävittäjähankkeen sihteeristö pääsi samaan lukuun kuin Norjassa eli noin 30 miljardiin euroon. Sen sijaan Brittiläisen Kolumbian yliopiston kansainvälisen politiikan ja oikeuden professori Michael Byers lisäsi virallisiin laskelmiin maltillisen ja ison riskin skenaariot. Riskiskenaarioissa on mukana arviot valuuttakurssimuutoksista, inflaatiosta, polttoaineen hinnanvaihteluista sekä vuosittaisten lentotuntien määrien vaihteluista. Maltillisella riskiarviolla kanadalaiset veronmaksajat saavat pulittaa 65:sta hävittäjästä noin 60 miljardia euroa. Ison riskin toteutuessa elinkaarihinta nousee jopa 85 miljardiin euroon.

Ensimmäinen Lockheed Martinin valmistama F-35 -kone piti toimittaa vuonna 2010, mutta 2016 yhtään aidosti sarjatuotantokelpoista konetta ei ole vieläkään toimitettu. Testikoneita on jouduttu myöhemmin korjaamaan, joten kustannukset tullevat edelleen nousemaan.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/05/23/f-35-havittajien-venyva-hintahaitari


 
Jutun lähetti Ilkka Eskola

Ei kommentteja: