keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Kulttuuririennot vuonna 2014

TEATTERI
  • Turun_Kaupunginteatteri: Richard O. Brienin The Rocky Horror Show räiskyvä musikaali. Ohjaaja: Marika Vapaavuori. Pääroolissa Lari Halme tekee näyttävän drag queeninsa juuri oikealla röyhkeydellä, kävelee sujuvasti korkosaappaissa ja laulaakin komeasti. Reeta Vestman ja Stefan Karlsson aikahypyn viattomina vieraina onnistuva rooleistaan hyvin. Upeaa katsottavaa.
  • Orkesteri, Kom-teatterin vierailunäytäntö Turussa. Teksti Okko Leo, ohjaus Janne Reinikainen, rooleissa bändin nykytilaa kiroava solisti (Janne Reinikainen), pihi basisti (Juho Milanoff), suurisydäminen fonistikonkari (Pekka Valkeejärvi), rumpalinuorukainen (Samuli Niittymäki) ja vessassa viihtyvä komppikitaristi (Jani Rapo). Tanssiorkesterin, joka on jäänyt tahkoamaan paikalleen, takahuoneen keskustelut saavuttavat erinomaisen, mielenkiintoisen tason.
  • Suurmusikaali Tohtori Zivago Helsingi kaupunginteatterin loistavat esiintyjät ja suurella resurssilla tehdyt puitteet. Boris Pasternakin klassikkoromaaniin perustuva, Lucy Simonin musiikki ja Hans Berndtssonin ohjaus antavat Tuukka Leppäsen (Zivago),  Anna-Maija Tuokon (Zivagon rakastettu Lara), Anna-Maija Jalkanen (Zivagon aviovaimo), Esko Roineen (keinottelija Komarovski), Antti Timosen (Laran aviomies, partisaanijohtaja) roolisuorituksille arvoisensa puitteet.
  • Åbo Svenska Teaterissa Sylvi (M Canth 1893) 7 teatteria, 5 näyttelijää, 3 maata ja 2 kieltä onnistunut yhteistyö Mikko Roihan ohjauksessa. Pia Anderssonin (Kokkolan Kaupunginteatteri) rooli kuvaa hienosti Sylviä. Sylvin aviomiestä näyttelee Lasse Fagerström (Åbo Svenska Teater), Sylvin lapsuuden ystävää ja intohimon kohdetta Matti Raita (Klockriketeatern), Sylvin sisarta Lina Ekblad (Wasa Teater), lisäksi useassa roolissa Mervi Koskinen (Savonlinnan Teatteri).
  • Teatteri Tarmo: Tunteen Palo, ohjaus Seppo Laakso, käsikirjoitus Ismo Sajakorpi. Musikaalin pääosassa Janne Valve Tauno Palona. Onnistunut kokonaisuus, melkoinen haaste pienelle teatterille.
  • Sir Ronald Harwoodin kirjoittama Kvartetti Turun Kaupunginteatterissa ohjaus Parkkinen, upeat roolisuoritukset eläkkeellä olevilta näyttelijöiltä: Marja-Leena Soinne ja hänen erikoislaatuinen komiikkansa ovat kuolematonta hieman dementoituneen Cecily Robsonin roolissa, Pagetin entistä puolisoa näyttelee ylväästi Leena Takala, Jarmo Alonen on kuin luotu Reginald Pagetin rooliin ja Risto Salmi sopii mainiosti ronskin leskimiehen Wilfred Bondin rooliin. Yksittäisiä näyttelijöitä ei voi ryhtyä vertaamaan, he ovat erinomaisen hyvin yhteen sopiva esiintyjäryhmä.
TANSSI
  • Jorma Uotinen (koreografi) tekee Aurinkobaletin "Ennen viimeisiä ajatuksia" tanssiesityksestä kokemuksen joka jää mieleen. Uotinen osaa tehdä esitykseen liikettä, mutta vain mietittyä ei yhtään turhaa liikettä. Musiikki: Eerp Aivomem, Tanssi: Eeva Bang, Mikko Kaikkonen, Päivi Kujansuu, Elina Raiskinmäki, Anton Wretling sekä vierailijana Mikko Makkonen.
OOPPERA
  • Engelbert Humperdinck'in ooppera Hannu ja Kerttu. Ohjaus Toni Wahlström, kapellimestari Jaakko Kuusisto orkesterina Turun Filharmoninen, kuoro Turun konservatorion lapsi- ja nuorisokuoro. Rooleissa Mari Palo, Anu Hostikka, Päivi Nisula, Juho Hostikka, Riikka Rantanen ja Tiina Vahevaara. Jouluksi sopiva satuooppera tunnetusta Grimin sadusta.
TAIDENÄYTTELY
  • Kiteytymiä – Nykytaidetta Pietarista Wäinö Aaltosen Museo. Kiinnostava ja monipuolinen katsaus naapurin modernismiin. Ehdottomasti mielenkiintoisin Turun kesänäyttelyistä.
  • Ars Novan kesänäyttely Balázs Kicsinyn Mahdottomat arvoitukset. Näyttelyn kasvottomat ihmishahmot vievät ajatukset toisiin todellisuuksiin, unimaailmaan. Kicsinyn hahmot toistavat ikuisesti samaa selittämätöntä, outoa paikallaan pysyvää esitystä. Näyttelyn unimaailmasta poistuu hämmentyneenä ja herääminen tapahtuu vasta myöhemmin.
  • Turun Taidemuseon kesänäyttelyssä valokuvaaja Esko Männikkö. Näyttely avautuu katsojan edessä yhtenä valtavana installaationa. Männikön eri aikakausien ja sarjojen valokuvat roikkuvat seinillä sekaisin kuin ajatusvirtana. Valokuvien kehykset ovat tärkeitä Männikölle, ne ovat huolella valittuja ja korostavat valokuvia tehden niistä maalauksellisia - hyviä sellaisia.
  • TurunTaidemuseo: Tapani Kokko (s. 1969) hersyviä ITE-teoksien kaltaisia värikkäitä puuveistoksia sekä puulle maalattuja tauluja. Taidemuseon Studiossa näyttelyn aiheena on ihmisen kuva kehdosta hautaan, kymmenittäin riemukkaita hahmoja.
RAKENNUS
  • Kankaisten Kartano Maskussa 1500 luvulta, pidetty Fredrik Aminoff'in aikaisessa järjestyksessä. Ensimmäinen säilynyt asiakirjamaininta Kankaisista tehtiin 1346, jolloin kylässä oli ainakin kaksi taloa. Kolmikerroksinen, rapattu linna on muodoltaan lähes kuutiomainen ja sitä kattaa savupiippuun päättyvä, jyrkähkö telttakatto. Pohjaratkaisu on ruotsalaisten esikuvien mukaan neliömäinen.
    Jutun lähetti Ilkka Eskola

Koira skeittailee



videon lähetti Ilkka Eskola

Suomen MM-vahti Pekka Rinne osaa taikoa kiekon näkymättömiin

Gotta See It: Rinne causes delay searching for puck in equipment
Videon lähetti Ilkka Eskola

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Simple Man - Lynyrd Skynyrd - Lyrics HD


Rock ja blues, Lynyrd Skynyrd on vaikuttava


Videon lähetti Ilkka Eskola

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Jamar Dixon teloo Petteri Forsellin

 
Jamar Dixon teloo Petteri Forsellin veikkausliigan ottelussa Jaro - MIFK, Petteri joutuu olemaan poissa pelikentiltä kolme kuukautta.

Forsell.mp4
Jutun lähetti Ilkka Eskola

 Katso Oskari Karppisen video osoitteesta
Oskari Karppisen videon lähetti Ilkka Eskola

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Bojan Bilas valokuva: Rauhallinen aamuyö Aurajoelta

Bojan Bilas originally shared: 
PAPA JOE, TURKU, Finland
at daybreak this morning....  Wish you all a wonderful weekend :)


Kuvan lähetti Ilkka Eskola

Ruotsin sukellusvenejahdin nolo loppu

Yhdessä Ruotsin sukellusvenejahdin yhteydessä julkaistuista valokuvista näkyvä alus on osoittautunut tavalliseksi alukseksi. Luokittelu on tehty Ruotsin puolustusvoimien tutkimuksissa.
Kuvan otti eläkkeellä oleva merivoimien upseeri Sven-Olof Kviman. Havainto tehtiin Lidingön saaren lähellä 31. lokakuuta. Svenska Dagbladet -lehden mukaan Kviman on sittemmin ollut yhteydessä Ruotsin puolustusvoimiin, jolloin hänelle kerrottiin, ettei havaintoa enää luokitella sukellusveneeksi.
Ruotsin puolustusvoimien tiedottaja Dag Enander vahvistaa Kvimanin saaman tiedon. Hänen mukaan puolustusvoimat eivät kuitenkaan kerro enempää tutkimuksista.
Havainto luokiteltiin tuoreeltaan mahdolliseksi sukellusveneeksi. Se käynnisti jälleen laajan etsintäoperaation. Ruotsin puolustusvoimat oli jo aiemmin lokakuussa etsinyt viikon ajan sukellusvenettä Ruotsin saaristossa.
(STT-uutinen)
http://yle.fi/uutiset/puolustusvoimat_ruotsin_epailty_sukellusvene_olikin_tavallinen_tyovene/7924018

alla Kviman'in ottama kuva "sukellusveneestä"



Jutun lähetti Ilkka Eskola

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Bojan Bilas valokuva: Suomen Joutsen

Bojan Bilas Google+ originally shared: Wish you all a good evening from the south bank of the river Aura in Turku, Finland


Kuvan lähetti Ilkka Eskola

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Karjalainen diskoteekki vuonna 1920




Videon lähetti Ilkka Eskola

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Bojan Bilas'in valokuva: Aurajoki auringonlasku

 
Bojan Bilas'in kamerankäytön mestariteoksia: Aurajoki auringonlasku
(Bojan Bilas originally share: Sunset on the Aura Turku, Finland)

Kuvan lähetti Ilkka Eskola

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Kannanhoidollinen nuorien susien metsästys

Metsästäjien piti luvallisesti ampua kannanhoidollisessa metsästyksessä nuoria susia. Mutta kun metsästysvietti kasvaa, jahti kohdistui pääosin aikuisiin susiin (14 sutta, joista aikuisia oli yhdeksän ja nuoria yksilöitä vain viisi) ja olipa joukossa kolme ampumakiellossa ollutta pantasuttakin. Aikuinen alfanaaras vastaa lauman ravinnonhankinnasta, ja ilman sitä lauman jäsenet voivat ajautua ihmisten pihoihin etsimään helpompaa saalista, kuten hihnan päässä juoksentelevia koiria. Saallisseurannan perusteella aikuisia naaraita olisi ammuttu neljä. Se ovatko ne alfoja, varmistuu myöhemmin.

Seuraavalla keralla, jos kannanhoidollisia metsästyksiä vielä suoritetaan, on valvottava ettei jahtiin osallistu huononäköisiä ja vain tappamiseen vihkiytyneitä metsästäjäyksilöitä. Edellisen kerran susia on metsästetty kannanhoidollisista syistä vuonna 2007.

Lähteet:
http://www.hs.fi/kotimaa/a1426141212168?jako=59688b125199f1d290a540dc1d23bdf5&ref=tw-share
http://www.suomenluonto.fi/sisalto/artikkelit/susijahti-ei-ole-sujunut-niin-kuin-piti/


Jutun lähetti Ilkka Eskola

torstai 2. huhtikuuta 2015

Talous kuntoon leikkaamalla tai elvyttämällä?

EU:ssa on luotu oikeistolainen myytti vapaan kilpailun tuomasta onnelasta. Tämän onnelan ainoana tavoitteena on yritysten hyvinvointi. Talouden taantuman vaikeuttaessa yritysten mahdollisuuksia tuottaa osakkeenomistajien kukkaroihin "kunnollista" täytettä on Euroopassa ryhdytty keskuspankin ohjeitten mukaisesti vaatimaan leikkauksia. Leikkaukset kohdistuvat julkiseen talouteen jonka avulla lasketaan rahan liikkuvan yksityiselle kilpailusektorille ja sitä kautta omistajien taskuun odottamaan parempia aikoja jolloin voi taas investoida tulevaisuuteen.

On järjetöntä leikata julkisia menoja taan­tu­man tai kituvan kasvukauden ai­ka­na. Leik­kauk­set, mikäli niitä tehdään olisi siirrettävä teh­tä­väk­si nou­su­kau­den ai­ka­na. Päällimmäisenä leikkauksia ajavilla lienee kuitenkin yritysten hyvinvointi. Taloustieteen professori Matti Pohjola toteaakin: "Yri­tys­ten kus­tan­nus­kil­pai­lu­ky­kyä ko­ros­ta­va ar­gu­ment­ti pe­rus­tuu sii­hen, et­tä teol­li­suus nos­taa Suo­men taan­tu­mas­ta. Aja­tus­mal­lin kes­ki­pis­tees­sä on aja­tus, et­tä yri­tys­ten kus­tan­nus­kil­pai­lu­ky­ky pa­ran­ne­taan pi­dät­täy­ty­mäl­lä pal­kan­ko­ro­tuk­sis­ta ja su­pis­ta­mal­la yri­tys­ten mui­ta kus­tan­nuk­sia. Sil­loin nii­den kus­tan­nus­kil­pai­lu­ky­ky kan­sain­vä­li­ses­sä kau­pas­sa pa­ra­nee ja yri­tyk­set saa­vat li­sää ti­lauk­sia. Tä­män ajat­te­lu­mal­lin hin­ta­na on taan­tu­ma ko­ti­mark­ki­noil­la, jon­ka palk­ka­malt­ti ja me­no­jen leik­kauk­set saa­vat ai­kaan."

Samanaikaisesti halutaan kaikki tekemään töitä työmarkkinoille, eläkkeellepääsyikää nostettiin, eläkkeelle pääsyä on vaikeutettu viime vuosien aikana useilla eri päätöksillä, on vaadittu työperäisen maahanmuuton lisäämistä jne. Mutta minne nämä "uudet" tekijät sitten sijoitetaan kun samanaikaisesti leikataan ja työntekoa "tehostetaan". Suomen talous tuntuu olevan melkoisessa oravanpyörässä.
Kirjoituksen lähetti Ilkka Eskola