sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Kuinkas sitten kävikään


Twitteristä:
Henri Salonen ‏@henritapsa · 28. toukokuuta Tekisitkö sinä yhteiskuntasopimuksen näiden herrasmiesten kanssa? Kunniasanalla?

Upotetun kuvan pysyvä linkki
Twitter kaappauksen lähetti Ilkka Eskola

lauantai 30. toukokuuta 2015

Säästöt tappavat, lama ei


Onko säästöt ja leikkaukset Suomenkin tie ?

Troikan edellyttämällä Kreikan budjetin tervehdyttämisellä haluttiin sosiaali- ja terveyspuolen menoista löysät pois. Käytännössä se tarkoitti, että esimerkiksi Kreikan terveysministeriön budjettia leikattiin huikeat 40 prosenttia. Jonot lääkäreille kasvoivat epätoivoisen pitkiksi, lääkkeet kallistuivat ja sairaaloissa koettiin pulaa jopa tavallisista antibiooteista.

Aasian talousihme romahti 1990-luvun lopulla. Tuolloin esimerkiksi Etelä-Korea, Thaimaa ja Indonesia hyväksyivät kansainvälisen valuuttarahaston, IMF:n, pelastuspaketin ja sen asettaman tiukan budjettikurin. Kuten Kreikassa, IMF:n säästökuuri tiesi vaikeita aikoja monessa maassa. Thaimaassa ja Indonesiassa säästökuuri tiesi myös nälänhätää
Malesia jäi ulkopuolelle, koska piti IMF:n ehtoja vahingollisina. Sen sijaan, että se olisi leikannut terveys- ja sosiaalimenoja, se lisäsi niitä kahdeksalla prosentilla, mikä tarkoitti 18 prosentin lisäystä hoitoon päässeiden potilaiden määrässä. Malesia myös jatkoi rokotusohjelmia, jakoi riskiryhmille puhtaita neuloja ja kondomeja, antoi ruoka-apua ja varmisti, että köyhimpien perusturva säilyy. Tämän poliittisen valinnan seurauksena ihmisten terveys Malesiassa pysyi samalla tasolla kuin se oli ollut ennen talouskriisiä; äitien aliravitsemuksessa ja infektiotaudeissa ei tapahtunut käytännössä mitään lisäystä.

Islanti kieltäytyi kahdessa kansanäänestyksessä IMF:n lainapaketista. Islantilaiset toimivat täsmälleen päinvastoin kuin IMF olisi vaatinut, eli leikkausten sijasta he lisäsivät sosiaali- ja terveyspuolen menoja turvatakseen ihmisten työllisyyttä, asumista ja terveyttä, ja helpottaakseen ihmisten velkataakkaa. Tuoreessa selvityksessä islantilaiset sijoittuivat Euroopan onnellisimpien ihmisten joukkoon. Malesian tavoin myös Islannin talous kääntyi nousuun paljon oletettua aiemmin

Lue koko juttu http://www.hs.fi/tiede/a1386565241336
Jutun lähetti Ilkka Eskola

torstai 28. toukokuuta 2015

Tekstejä Twitteristä ja Kauppalehden talousuutinen



Twitter 27.5.2015
  • Samppa Haapio: Rahaa kurinpitoon ja aseisiin. Hallitus varautuu jo tuleviin mellakoihin? #hallitus
  • Kristina Sternberg: Jos työssäkäyvät eivät suostu palkanalennukseen, työttömiltä leikataan. #reilupeli
  • Heikki Pölönen: Stubb: "Nämä leikkaukset ovat kipeitä, mutta meidän on päästävä leikkauskierteestä". Vinkki: kierre loppuu yhdellä tavalla. Älä leikkaa.
  • Samppa Haapio: Judge Dredd tulee lihaksi. #turkulainen: Poliiseista tulossa käräjätuomarien korvaajia http://www.turkulainen.fi/artikkeli/289620-mullistus-luvassa-poliiseista-tulossa-karajatuomarien-korvaajia … #hallitus
  • Jouni Sirén: #koulutus oli vielä hetki sitten ihan avainasemassa. Nyt 600 miljoonan leikkaus. Suomi kuntoon? @kokoomus @keskusta
  • Johanna Karimäki: Tuleva hallitus leikkaa koulutuksesta satoja miljoonia, alasajaa luonnonsuojelua, kurjistaa köyhimpiä. Näinkö Suomi nousuun?
  • Paavo Arhinmäki: Pieni sivuhuomio vain. Leikkaukset päivähoitoon ja peruskouluun olivat suurinpiirtein yhtä suuret kuin veronalennus uusille autoille. #arvot
  • SYL: Ei pitänyt #koulutuslupaus Opintotukeen 150 milj. leikkaukset. #einäin #petetty #hallitusneuvottelut #hallitusohjelma
  • Touko Aalto: Ymmärtääkö hallitus, mitä näin suuret leikkaukset tekevät kotimaiselle ostovoimalle? @kokoomus @keskusta @persut
  • Minna Mielonen: Mielenkiintoisia hallituksen leikkaukset sosiaali- ja vammaisalan kannalta http://www.hs.fi/politiikka/a1432695626255
Kauppalehti 27.5.2015
Jos työmarkkinat eivät saa aikaan merkittävää yhteiskuntasopimusta, uusi hallitus aikoo lopettaa vuorotteluvapaan, poistaa asuntolainan korkovähennyksen sekä muuttaa aikuiskoulutustuen valtion takaamaksi lainaksi.
Hallitus esittää työmarkkinoille kovan ukaasin. Jos työmarkkinajärjestöt eivät saa aikaiseksi merkittävää yhteiskuntasopimusta seuraava hallitus aikoo tehdä hyvin kipeitä leikkauksia. Osa leikkauksista viedään joka tapauksessa läpi, mutta yhteiskuntasopimuksella niitä voidaan lieventää tai siirtää kevääseen 2018. 
Menoleikkauksia olisivat:
Yksityisellä lääkärillä ja hammaslääkärillä käynnin korvaukset -60 miljoonaa euroa
Lapsilisät -120 miljoonaa euroa
Opintotuki -25 miljoonaa euroa
Aikuiskoulutustuki. Korvataan valtion rahoitusosuus vastaavalla valtion takaamalla lainalla.
TyEL- ja Yel-sidonnaisten etuuksien ja työeläkkeiden indekskorotusten puolittaminen vuosina 2018 ja 2019.
Työttömyysturva -120 miljoonaa euroa
Vuorotteluvapaasta luopuminen -40 miljoonaa euroa
Vanhempainvapaan lomakarttuman poistaminen kokonaan -42 miljoonaa euroa
T&K- ja elinkeinotuet -40 miljoonaa euroa
Maatalouden kansallinen tuki -30 miljoonaa euroa
Yliopistojen rahoitus (Aalto-yliopiston erillisrahoitus) -30 miljoonaa euroa
Infrahankkeiden vähentäminen (uudet väylähankkeet) -50 miljoonaa euroa
Matkustaja-alustuki -20 miljoonaa euroa
Teollisuuden energiaverotuki -40 miljoonaa euroa
Yhteensä -959 miljoonaa euroa 
Tämän lisäksi uusi hallitus aikoo korottaa veroja:
Jätetään tekemättä tuloverotuksen inflaatiotarkistus vuonna 2018 – 234 miljoonaa euroa
Sähköveron korotus -60 miljoonaa euroa
Väylämaksujen puolituksen peruminen ja rataveron palauttaminen vuonna 2018 - 55,3 miljoonaa euroa
Asuntolainojen korkovähennysoikeuden poistaminen – 100 miljoonaa euroa
Alkoholi- ja tupakka- ja makeisverotuksen lisäkiristys -60 miljoonaa euroa
Yhteensä -454 miljoonaa euroa
Tekstit lähetti Ilkka Eskola

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Bojan Bilas valokuva: Harmonia


BOJAN BILAS valokuva: Whale "Tale"   Turku, Finland
Wikipedia: Harmonia on Achim Kühnin suunnittelema suihkulähdeveistos. Se sijaitsee Aurajoessa Turussa. Veistos paljastettiin vuonna 1996. Harmonia-veistos on korkeudeltaan 6,3 metriä ja se on valmistettu haponkestävästä teräksestä. Teos tunnetaan myös nimellä Valaan pyrstö.

Kuvan lähetti Ilkka Eskola


lauantai 2. toukokuuta 2015

Karhu ja susi ovat "kauheita" eläimiä


Videon lähetti Ilkka Eskola